Hyödyllistä ja Ajankohtaista tietoa

Katto kuntoon vielä tänä kesänä

Uusi palvelumme taloyhtiöille

Katto sammaloituuaikaa myöten.

–Puhdistus ja suojaaminen lisäävät katon elinikää merkittävästi, sanoo Sokeva Oy:n toimitusjohtaja Markku Kärppä. Katto kuntoon vielä tänä kesänä

Kattoa ei tarvitse etukäteen pestä esimerkiksi painepesurilla, joka kuluttaa kattoa, muuttaa pinnan huokoiseksi ja nopeuttaa siten uuden mikrobikasvuston syntymistä.
Katolta poistetaan kevyesti irtoroskat ja levitetään pinnalle torjunta-aine.
BioComb – on laajavaikutteinen mikrobikasvuston (home,levä, sammal, jäkälä, sieni) tuho- ja suoja-aine,joka tuhoaa kasvuston ja antaa käsitellyille pinnoille pitkäaikaisen suojan jopa 4-5 vuodeksi eteenpäin käsittelystä.
Aine sopii käytettäväksi tiili-,huopa-, mineriitti- ja peltikatoilla, muuratuilla tai rapatuilla seinäpinnoilla, kiveyksillä, pihalaatoilla, sokkeleissa yms.
Liuosta ei tarvitse erikseen huuhdella, vaan se huuhtoutuu sadeveden mukana itsestään pois.
Aine alkaa vaikuttaa välittömästi ruiskutuksen jälkeen ja kasvusto kuolee pari ssa tunnissa. Aine antaa kattopinnalle pitkäkestoisen suojan.
Puhdistumisvaikutus on jopa kaksi vuotta ja ehkäisevä vaikutus neljästä viiteen vuotta.
–Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan jättämällä aine rakenteisiin. Puhdistusaine on ekologinen ja myrkytön.

Miksei katon puhdistaminen ennen ollut tärkeää?

 

–Tänä päivänä katoille kasvaa entistä nopeammin haitallista mikrobikasvustoa. Yksi syy on ilmansaasteet. Monella asuintaloalueella, pihojen puut ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne varjostavat kattoa. Samalla esimerkiksi lehtipuut pudottavat lehtiään katolle, joka yhdessä varjoisan kosteuden kanssa luo oivat olosuhteet sammaleen kasvuun.

Siksi onkin suositeltavaa, että poistat puut talon ja katon välittömästä läheisyydestä, jos se vain on mahdollista.

Asiantuntijoiden mukaan sammal on haitallisempaa kuin usein ajatellaankaan. Sammal nimittäin imee itseensä vettä, joka saattaa usein talvella aiheuttaa tiilien halkeamisen.
Väärillä paineilla ja vesimäärillä tehty pesu vahingoittaa kattoa ja hajottaa tiilen pintaa ja aukaisee tiilen pintahuokosia entisestään.
Lisäksi sammaleen juuri-itiöt saattavat jäädä tiilen sisään. Nämä ongelmat yhdessä altistuttavat katon pinnan entisestään pakkasrapautumiselle.
Katto kannattaa suojata käsittelyn jälkeen, kun pinta on puhdistunut. Tällä tavalla katolle saadaan monivuotinen suoja. Kyllästää tehokkaasti kivi-, betoni-, muuratut ja rapatut pinnat. Soveltuu myös puupinnoille ja on myös erinomainen julkisivujen käsittelyyn. Aine muodostaa likaa ja vettä hylkivän, UV-säteilyn kestävän ja hengittävän pinnan. Ehkäisee myös pakkasrapautumista ja mikrobikasvustojen muodostumista.
Mitä käsittely maksaa?
Tarkan hinnan saat pyytämällä tarjouksen. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että työ ja ainekustannus on BioComppaukselle noin 4,5 –6 € /m2 sis. alv ja suojaamiselle 3,5–5 €/m2 sis. alv.
Tarjouspyynnöt:
benjam.kukko@nullkirkkonummenhuolto.fi