Hyödyllistä ja Ajankohtaista tietoa

Ensimmäiset minuutit ratkaisevat

Ensimmäiset minuutit ratkaisevat

Tulipalon syttyessä alkusammutus ratkaisee, tuleeko vahingosta pieni vai iso. Vakuutusyhtiö LähiTapiola tarjoaa tänä vuonna maksuttoman alkusammutuskoulutuksen 100 000 suomalaiselle.

Koulutuksen järjestävät yhdessä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja LähiTapiola. Sankarikouluksi nimettyä koulutusta järjestetään ympäri maata.

Alkusammutustaitoihin halutaan panostaa, sillä tilastojen mukaan vuonna 2014 onnistuneella alkusammutuksella säästettiin yksi ihmishenki, 12 loukkaantunutta ja peräti 20 miljoonan euron vahingot.

-Tulipaloissa alkusammutuksella ja ihmisen omalla toiminnalla on hyvin suuri merkitys, korostaa Suomen Palopäällystöliiton (SPPL) koulutusjohtaja Tomi Timonen.

Rasvapalo sammuu hyvin kattilan kannella. Tyylinäytteen antaa Mira Schrowe SPEKistä, kouluttaja Valtteri Tervala seuraa vieressä.Rasvapalo sammuu hyvin kattilan kannella.

Ratkaisevia ovat tulipalon ensimmäiset kaksi ja puoli minuuttia.

-Sen verran ihmisellä on aikaa toimia palavassa tilassa. Tämä ensi hetkien toiminta ratkaisee, tuleeko tulipalosta isot vai pienet vahingot.

Moni palo lähtee sähkölaitteesta

Alkusammutukseen ei ole paljon aikaa, sillä palavasta tilasta täytyy pyrkiä nopeasti pois. Kolmen ja puolen minuutin kohdalla tulipalon lämpötila on noussut jo 150 – 200 asteeseen.

Lämpötila nousee koko ajan räjähdysmäisesti. Yhtä nopeasti laskee savuraja.

– Moni palo lähtee sähkölaitteesta tai kynttilöistä. Timosen mukaan yleinen harhaluulo on, että tiski- tai pyykinpesukone eivät voisi syttyä tuleen, koska niissä on vettä.

Harjoitus antaa rohkeutta tositilannetta varten. SPEKin Matti Orrainen ei ollut asialla ensimmäistä kertaa, roihuava grilli sammui parissa sekunnissa. Roihuava grilli sammui parissa sekunnissa.

Alkusammutusta voi yrittää käsisammuttimella tai sammutuspeitteellä. Käsisammutin katkai-see palon kemiallisesti, ja sammutuspeitteellä tuli puolestaan tukahdutetaan.

Sammutusvälineitä saa muutamalla kympillä

Sammutusvälineet ovat nykyään varsin edullisia. Käsisammuttimen hinta on halvimmillaan 20-30 euroa, sammutuspeitteen saa alle 10 eurolla.

-Näiden hankkiminen ei pitäisi olla enää rahasta kiinni, Timonen korostaa.

LähiTapiolan maksuton alkusammutuskoulutus alkaa maaliskuussa.  Sadan tuhannen hengen kouluttaminen on projektijohtaja Antti Määttäsen mukaan ennennäkemätöntä.

-Euroopan mittakaavassa kukaan ei tarjoa näin laajaa ilmaista koulutusta. Tiettävästi vain Yhdysvaltojen laivasto kouluttaa enemmän väkeä alkusammutukseen, koska siellä koulutetaan kaikki, hän vertaa.

Ilmoittaudu koulutukseen tästä