Hyödyllistä ja Ajankohtaista tietoa

Isännöitsijän valinta

Kirkkonummen Huollon isännöinti huolehtii taloyhtiösi palveluista kuten hyvän kumppanin kuuluu

Taloyhtiön hallinnon hoitaminen ja asuinkiinteistön kumppanin on oltava luotettava ammattilainen. Hallituksen tärkein kumppani on oma luotettava ja aikaansaava isännöitsijä. Sen vuoksi isännöitsijän valinta on tärkeää taloyhtiön palvelujen toimivuuden ja kiinteistön markkina-arvon suotuisan kehittymisen kannalta. Juuri tällaisen, sujuvan ja osaavan palvelun saat Kirkkonummen Huollosta.

Meillä Kirkkonummen Huollossa arvostetaan pitkäjänteistä yhteistyötä. Niin on myös taloyhtiöissä. Pitkäjänteinen yhteistyö palvelee kumpaakin osapuolta. Avoin kumppanuus, jossa on luonteva keskusteluyhteys ja läpinäkyvä hinnoittelu ilman erilaisten lisälaskutusten aiheuttamia piilokustannuksia ovat asioita, joita arvostetaan korkealle. Taloyhtiön talous on hallinnassa ja hallinto toimii moitteettomasti ja oikea-aikaisesti.

Kirkkonummen Huollon isännöitsijöillä on vähintään IAT tutkinto. Lisäksi hyväksi koetut toimintatavat, jolla palvelu tuotetaan oikea-aikaisesti, opetetaan kaikille, jotta hyvä palvelu toteutuu kaikissa tapauksissa tasalaatuisesti. Hyvä isännöintitapa on itsestäänselvyys, jonka lisäksi toimintaamme ohjaa Kirkkonummen Huolto Oy:n yleiset toimintaperiaatteet (Code of Conduct).

Isännöintipalvelumme perustuu ajatukseen työnjaosta: yhtiön hallituksen pääasiallinen tehtävä on asioista päättäminen, isännöitsijä hoitaa juoksevat asiat. Isännöintipalvelumme on luottamuksellista ja se toteutetaan hyvässä yhteistyössä. Taloyhtiön asioita hoitavat isännöitsijän lisäksi kirjanpitäjä, vastikevalvoja ja reskontranhoitaja sekä asiakaspalvelumme. Lomien aikana Sinua palvelee tuuraava isännöitsijä.

Taloyhtiön hallinto

Taloyhtiön hallitus- ja yhtiökokoukset järjestetään ajallaan. Kokouksiin voi osallistua etänä sähköisiä palveluja käyttäen (sis hintaan). Huolehdimme erilaisten sopimusten hallinnasta, vakuutusten tarkastelusta ja kilpailuttamisesta kumppanimme kanssa. Suunnittelemme yhtiön taloutta yhdessä hallituksen kanssa ja autamme juridisten kysymysten palvelujen saamisessa.

Taloushallinto

Vastikevalvojat ja kirjanpitäjät huolehtivat läpinäkyvästi taloyhtiösi kirjanpidosta ja vastikevalvonnasta. Hallitus voi halutessaan itse seurata taloutta netin kautta, voi tarkistaa mitä laskuja taloyhtiöön on tullut ja näkee taloyhtiön tilin saldon, vaikka päivittäin. Käyttämämme ohjelmistot ovat nykyaikaisimmat. Tämäkään palvelu ei maksa erikseen, vaan sisältyy kiinteään hintaan.

Kirjanpito hoidetaan lain edellyttämällä tavalla ja tilinpäätökset laaditaan sovitusti, jotta yhtiökokoukset saadaan pidettyä suunnitellusti. Talouspalvelu tuotetaan kokonaisuudessaan oman henkilökunnan voimin.

Sähköinen Huoneistotieto.fi -palvelu

Ainutlaatuinen Huoneistotieto.fi palvelu on vertaansa vailla. Taloyhtiön viestit kulkevat reaaliaikaisesti ja järjestelmän kautta voi vaikka osallistua yhtiökokouksessa äänestyksiin, joko tietokoneella, tabletilla tai kännykällä. Tämäkin palvelu sisältyy kiinteään hintaan.

Tekniset palvelut ja ilmoitukset

Isännöinnin tehtäviin kuuluu tärkeänä osana myös korjausten valmistelu, olipa kyseessä pieni tai mittava hanke. Tarvittavat remontit ja saneeraukset tekee osaavien urakoitsijoiden ja yhteistyökumppanien verkosto, johon kuuluu kuntotutkijoita, suunnittelijoita, valvojia ja urakoitsijoita. Lisäksi oma remontti- ja saneeraustöitä tuottava henkilöstömme on halutessasi käytettävissä.

Huoneiston remontti- ja muutostyöilmoitusten käsittely on nopeaa ja sujuvaa ja remontit ja saneeraustyöt pääsee aloittamaan tavanomaisesti hyvin nopeasti. Mikäli remonttiin liittyy poikkeavien asioiden ratkaisemista, avun saa tekniseltä isännöinniltä.

Palvelua tuotetaan monen henkilön toimesta

Isännöinti on monen osa-alueen summa. Isännöitsijä on monesti kasvot taloyhtiöön päin. Taustalla toimii kuitenkin toimistotyöntekijät, vastikevalvonta, kirjanpitäjät, asiakaspalvelu ja kiinteistösihteerit. Lisäksi lomien sattuessa kohdalle apua saa tuuraavalta isännöitsijältä. Näin palvelu toimii ympäri vuoden ja taloyhtiön asioita hoidetaan ilman katkoksia.

Henkilökohtaista palvelua

Vaikka panostuksemme sähköisiin palveluihin on huomattava, emme ole unohtaneet henkilökohtaista palvelua. Vastaamme puheluihin nopeasti ilman pitkiä jonotusaikoja ja tavoittelemasi henkilön saavutat helposti. Lisäksi toimistossamme palvellaan 8–16 arkisin jos mieluummin haluat tulla käymään ja tapaamaan meitä.

Palvelua kaiken kokoisille yhtiöille

Palvelumme piirissä on yhtä lailla isoja asuintaloja kuin pienempiä rivi ja paritaloyhtiöitä. Jokainen yhtiö saa hyvän palvelun sovitulla tavalla ja hintaan. Tervetuloa taloon. Tarjouksen palveluistamme saat tästä.

14.7.2022