Hyödyllistä ja Ajankohtaista tietoa

Kesän muistilista taloyhtiön osakkaille

Grillit kuumana, nikkarointi-innostus huipussaan ja piha täynnä iloista menoa: Kun kaikilla talon asukkailla on taloyhtiön perussäännöt hallussaan, yhteiselo sujuu ongelmitta myös kesäisin. Katso muistilista taloyhtiön osakkaille.

Parveke muistilista

Oma ulkotila on parhaimmillaan kuin kodin jatke. Kesäaikaan parveke tai terassi houkuttelee sisustamaan ja kesäkasvien istuttamiseen. Nyrkkisääntönä on, että parveketta saa ehostaa monin tavoin – kunhan pitää kiinni taloyhtiön järjestyssäännöistä ja julkisivun yhtenäisyysvaatimuksista eikä kajoa talon rakenteisiin.

Istutukset

Parvekkeella saa olla viherpeukalo melko vapaasti. Muista kuitenkin, että seiniä pitkin kiipeilevät kasvit voivat rapauttaa julkisivun rakennetta. Niistä kannattaakin keskustella etukäteen hallituksen kanssa. Lisäksi on huomioitava, että kukkalaatikoita ei saa turvallisuussyistä ripustaa parvekkeen ulkopuolelle.

Maalaustyöt

Vain asunnon suuntaan avautuvia parvekkeen tai terassin sisäpintoja voi maalata.

Lattiat

Parvekkeen lattian laatoitussuunnitelmasta kannattaa tehdä muutostyöilmoitus. Lattian kantavuus ei välttämättä kestä esimerkiksi painavia betonilaattoja. Lattialle voi vaihtaa vaikkapa puuritilät ilman lupia. Lattiamateriaalin muutoksissa on syytä kuitenkin huomioida, että parvekkeen vedeneriste ei rikkoudu.

Ilmalämpöpumppu

Ilmalämpöpumpun asennuksesta pitää aina ilmoittaa etukäteen yhtiölle. Yhtiö tai toinen osakkeenomistaja voi asettaa muutostyölle ehtoja, jos työ voi vahingoittaa rakennusta tai aiheuttaa muuta haittaa yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle. Ehtojen on oltava tarpeen rakennuksen vahingoittumisen tai muun haitan välttämiseksi tai korvaamiseksi.

Aurinkovarjot ja markiisit

Parvekkeelle voi tuoda aurinkovarjon. Markiisille on pyydettävä asennuslupa hallitukselta, jos se kiinnitetään julkisivuun.

Grillaus

Grillaaminen on sallittua parvekkeella tai kerrostalon pihalla, kunhan pitää tarkasti huolen turvallisuussäännöistä. Koska parveke kuuluu osakkaan hallintaan, normaalia elämää kokkailuineen ei voida ulkotilassa kieltää. Vaikka taloyhtiön järjestyssäännöissä grillailu kiellettäisiin, taloyhtiöllä ei ole keinoja puuttua toimintaan. Parvekegrillaamiselle voidaan laittaa stoppi vain, jos se aiheuttaa selkeän turvallisuusuhan. Asukkaan kannattaa käyttää sähkö- tai kaasugrilliä, sillä avotulen teko on taloyhtiön asukkaiden parvekkeilla kiellettyä. Myös kertakäyttögrillin käyttö on parvekkeella kielletty, sillä sen katsotaan rinnastuvan avotuleen.

Turvallisuuden lisäksi on tärkeää huomioida naapurit. Jatkuva käry voi helposti käydä hermoille, joten kohteliaisuussäännöistä on syytä pitää kiinni.

Piha muistilista

Kun taloyhtiön elämä siirtyy kesäisin ulos, kiistaa voi syntyä esimerkiksi melusta, istutuksista tai oman pihan rakennelmista.

Leikit ja pelit

Taloyhtiössä eletään yhdessä ja kesäisin meno voi olla talvea vilkkaampaa – etenkin, jos talossa on paljon lapsiperheitä. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikilla talon asukkailla on yhtäläiset oikeudet nauttia pihan iloista. Siksi leikeistä ja pihalta kantautuvista naurunkiljahduksista ei pidä hermostua. Jos kuitenkin vaikkapa jalkapalloa pelataan arvokkaiden istutusten tai autojen läheisyydessä, on viisasta rajata pelaaminen tietyille pihan alueille. Avoin keskustelu ja muiden huomioiminen auttaa luomaan taloyhtiöön positiivista henkeä.

Trampoliini

Perinteisen trampoliinin pystyttämiseen tarvitaan taloyhtiön lupa silloin, kun trampoliini pystytetään taloyhtiön yhteiselle pihalle. Taloyhtiö vastaa kiinteistönomistajana siitä, että taloyhtiön pihalla ja leikkipaikoilla on turvallista leikkiä. Toisin sanoen vahingon sattuessa taloyhtiö voi olla velvollinen korvaamaan vahingot, mikäli vahinko on johtunut taloyhtiön huolimattomasta menettelystä tai kunnossapidon laiminlyönnistä.

Jos osakas haluaa pystyttää trampoliinin taloyhtiön yhteiselle pihalle, kannattaa taloyhtiön ja osakkaan tehdä sopimus. Siinä osakas sitoutuu esimerkiksi huolehtimaan trampoliinin huollosta ja kunnossapidosta, ohjeistamaan trampoliinin turvallisesta käytöstä ja korvaamaan taloyhtiölle mahdolliset vahingonkorvaukset, jos taloyhtiö joutuu maksamaan jollekin kolmannelle osapuolelle välineen käytöstä aiheutuneesta vahingosta.

Rivi- tai erillistalon osakas voi hankkia omalle hallinnassaan olevalle pihalleen trampoliinin ilman lupia.

Istutukset

Rivitalo- tai pientalon pihalla, joka on yhtiöjärjestyksen mukaan osakkaan hallinnassa, osakas saa istutella kukkasia ja marjapensaita ilman lupia, mutta taloyhtiön yhteisellä pihamaalla istutusintoa on syytä hillitä. Nyrkkisääntö on, että yhteisistä alueista ja niiden käytöstä päättää yhtiön hallitus tai yhtiökokous  – vaikka kyse olisi pienestä kukkaistutuksesta. Lue lisää tästä.

Puiden oksat

Lain mukaan naapuriyhtiön puolelta tulevia oksia ei saa katkaista ilman, että asiasta on ensin annettu kehotus naapurille. Haitasta kärsivän asukkaan kannattaa ilmoittaa oksista oman taloyhtiön hallitukselle tai isännöintiyritykselle, joka puolestaan pyytää naapuriyhtiön hallitusta aloittamaan toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi. Jos ongelma ei näin ratkea, taloyhtiö voi hoitaa katkomisen omatoimisesti. Lue lisää tästä.

Aidat ja terassirakennelmat

Kun piha-alueen hallinta on yhtiöllä, osakas ei saa tehdä alueella mitään muutostöitä ilman taloyhtiön lupaa – lukuun ottamatta pienimuotoisia istutuksia ja normaalia kalustamista. Mikäli rivi- tai paritalojen pihat ovat yhtiöjärjestyksen määräyksellä siirretty osakkaiden hallintaan, osakkaan muutostyöoikeus on pihalla laajempi. Taloyhtiö tai toinen osakkeenomistaja voi kuitenkin asettaa muutostyölle ehtoja, jos työ voi vahingoittaa rakennusta tai aiheuttaa muuta haittaa yhtiölle tai toiselle osakkeenomistajalle. Riippumatta siitä, kenen hallinnassa piha on, tulee osakkaan ilmoittaa muutostyöstä yhtiölle kirjallisesti. Isompien rakennelmien osalta voi olla myös tarpeen hakea viranomaislupa. Lue lisää tästä.

Lähde: KAK-Laki, Ajankohtaista 2021

15.6.2021