Leikkipaikat kuntoon
ASUNTOYHTIÖN PIHALLA VIIHDYTÄÄN
Kesä on koittanut ja on aika huolehtia piha-asiat kuntoon – vielä ehtii nauttimaan kesäillan lämmöstä omalla viihtyisällä pihalla! Ja viihtyisyyteen tietenkin vaikuttaa pihan kunto. Tikkuiset, maalia kaipaavat ja vanhanaikaiset pihakalusteet saavat mielen matalaksi. Hiekkalaatikon tiivistynyt ja likainen hiekka ei houkuttele leikkimään. Ja löytyykö läheltä penkki, pöytä ja roskis arjen piknikkiin??
Pihan kunto luonnollisesti vaikuttaa taloyhtiön arvostukseen, asukkaiden viihtyisyyteen ja asuntojen arvoon. Pihapiirihän on ensivaikutelman antaja! Vaikkapa nuoren perheen etsiessä asuntoa on pihan viihtyisyydellä iso merkitys. Itse asiassa piharemontti voi nostaa taloyhtiön arvoa enemmän kuin kunnostuksen hinta!
Erityisesti hallitusten jäsenten on syytä tiedostaa vastuuasiat. Eurooppalaisten normien ja lainsäädännön myötä vastuu on kasvanut merkittäväksi. Etenkin leikkikentällä olevien leikkivälineiden ja kalusteiden tulee täyttää EN-1176 standardin määräykset. Tarkastuksen puutteet ja pahimmillaan tapahtuneet vahingot tulevat hallituksen jäsenten vastuulle. Korvaukset ja oikeuteen käytetty aika eivät ole kovin miellyttäviä kokemuksia. Vanhat kalusteet saattavat muodostaa riskin jopa kohtuullisen hyväkuntoisina. Uutenakaan tuote ei ehkä ole täyttänyt nykyisiä vaatimuksia.
LeikkiSet Oy on yksityinen suomalaisomisteinen yhtiö. Valikoimamme kattaa leikkikenttävälineet, pihakalusteet, aidat ja erilaiset alustaratkaisut pihamaalle. Tärkeimpinä tavoitteina meillä on erilainen raikas design, laadukkaat huoltovapaat materiaalit ja palvelu suunnittelusta asennukseen.
Yhä isompi osa tuotteistamme on kokonaan Suomessa valmistettuja! Lisää tietoa meistä löydät www.leikkiset.fi
Toimimme yhteistyössä Kirkkonummen Huollon kanssa – varmistamme aina ratkaisun sopivuuden myös huollon yms. kannalta.
Lisätietoa ja tarjouksen saatte ottamalle yhteyttä Kirkkonummen Huoltoon ja isännöitsijäänne