Hyödyllistä ja Ajankohtaista tietoa

Lomalle lähtijä muista

Lomalle lähtijä muista

Asunto ja loma

Lomalle lähtijä miettii usein mitä ottaa mukaan lomalle. Silloin ei sovi unohtaa, että koti on myös saatettava lomakuntoon. Kesälomakauden aikana liikkuu erilaisia rikollisia hakemassa pikavoittoja lomalaisten tyhjilleen jättämistä asunnoista. Muista siis jättää koti asutun näköiseksi. Varmista, ettei teknisiä ongelmia ja vikoja edes pääse syntymään – vahingot voivat olla yllättävän suuret.

Tässä muutamia asioita muistettavaksi ennen lomalle lähtöä.

 Pistokkeet ja hanat

Irrota sähkölaitteiden pistokkeet. Tarkista, että astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen vesihanat ovat kiinni. Vuotava hana saattaa aiheuttaa suuret vahingot. Onko jääkaappisi jätettävä päälle lomasi ajaksi vai voisitko tyhjentää sen. Kylmälaitteet käyvät kuumana kesähelteessä.

Hana

Älä jätä ruokaa pilaantumaan

Hävitä pilaantuvat ruuat ja tyhjennä roskakorit ennen lomaa. Leivät, pilaantuvat vihannekset ja hedelmät tulee ottaa mukaan tai hävittää. Ne houkuttelevat hyönteisiä ja muurahaisia.

Murtovaras

Tarkista ovet ja ikkunat

Tarkista, että kaikki ovet ovat kiinni. Huolehdi, että ulko-ovi jää takalukkoon. Sulje ikkunat, kun et ole kotona. Voit sopia naapurisi tai ystäväsi kanssa, että hänellä on vara-avain ja käy tarkistamassa ja kastelemassa kukat. Turvalukon avain tulisi toimittaa kiinteistöpalveluyhtiölle, sillä hätätapauksessa, jos asuntoon tulee mennä, joudutaan ovi murtamaan ja tällaisessa tapauksessa omistaja vastaa korjauskustannuksista.

Jätä koti asutun näköiseksi

Valojen aika-ajastimet ovat oiva apu saada koti asutun näköiseksi loman aikana. Asuntojen piha-alueella voi myös olla leluja tai vaikkapa kumisaappaat rivitalon rappusilla. Mieti itse, mikä näyttää omassa kodissasi asutulta.

Estä suora näköyhteys asuntoon

Verhoja ei kannata jättää auki niin, että kotiin näkee sisälle. Verhoja ja sälekaihtimia voi esim. kukkia kasteleva henkilö muuttaa eri asentoihin eri päivinä.

Postilaatikko

Posti

Käännä postit loma-osoitteeseen lomasi ajaksi tai ilmoita postiin, että noudat postit palattuasi lomalta. Täynnä oleva postiluukku tai -laatikko on merkki tyhjillään olevasta kodista. Voit myös pyytää naapuriasi ottamaan postisi talteen.

Kasvien hoito

Nuutuneet kukat kiinnittävät murtovarkaiden huomion. Pyydä jotakuta avuksi loman ajaksi. Kukkien kastelija voi auttaa myös postin noutamisessa ja hajulukkojen täyttämisessä.

Hajulukot

Hajulukot saattavat kuivua pitkän loman aikana kesän lämmössä ja viemärin hajut pääsevät leviämään huonetiloihin. Pyydä kodissasi käyvää ystävääsi laskemaan hieman vettä hanoista ja huuhtelemaan wc-tuoli asunnossa käydessään.