Hyödyllistä ja Ajankohtaista tietoa

Suodattimet ja palovaroittimien patterit vaihtoon keskitetysti

Kirkkonummella on muutama taloyhtiö tehnyt päätöksen uusia palovaroittimien paristot keskitetysti. Samanlaisen päätöksen ovat tehneet muutamat taloyhtiöt ikkunaventtiilien suodattimien vaihtamisesta.

– Keskitetty vaihtaminen tuo yhtiöllemme lisäturvaa, sillä tiedämme, että kaikkien huoneistojen palovaroittimet ovat kunnossa, paikoillaan ja paristot on vaihdettu, kertoo Finnsbackassa olevan taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

– Ikkunoiden raitisilmaventtiilit, joissa on vaihdettavat suodattimet, vaihdetaan myös määrävälein Kirkkonummen Huolto Oy:n kiinteistönhuollon toimesta. Taloyhtiö on tilannut palvelun ja lisännyt sen osaksi huoltosopimusta. Muutos parantaa korvausilman saantia, ja vähentää alipainetta, kun suodattimet ovat puhtaat.

Tänä vuonna päivitetyssä vastuunjakotaulukossa suodattimien uusimisvastuu siirrettiin yhtiölle, asia, jolla haluttiin varmistaa, että kaikki suodattimet varmasti tulee vaihdetuksi kuten kuuluu. Samalla huoneistokohtainen kustannus on pieni, kun työ tehdään massana.

– Kaikki eivät tiedä tai osaa näitä ylläpitoon kuuluvia asioita. Kun yhtiö on liittänyt palvelun huoltosopimuksen piiriin, tulevat työt taatusti tehdyiksi.

17.7.2019