Hyödyllistä ja Ajankohtaista tietoa

Työhyvinvointi etuna asiakkaille

Työhyvinvoinnilla parempaa palvelua asiakkaillemme

Kiinteistöpalvelujen tuottaminen on ihmisten tekemää työtä. Panostamme henkilökunnan työhyvinvointiin – siitä hyötyvät kaikki, myös asiakkaamme.

– Olemme iloisia mahdollisuudesta panostaa henkilökunnan työhyvinvointiin, kertoo talouspäällikkö Karen-Mari Lindqvist Kirkkonummen Huollosta.  Työpaikassamme ollaan luovia ja kehitämme omaa osaamistamme ja työtapojamme. Emme tuota kiinteistöpalveluja pelkästään sopimustemme vähimmäispalvelukuvausten mukaisesti.  Tuottamamme palvelukonsepti on laaja, sisältäen lähes kaiken kiinteistöjen palvelutarpeen. Lisäksi tällä hetkellä on kehitystyön alla uusi palvelu, joka tullaan julkistamaan alkuvuotena.

– Työpaikassamme on sekä hauskaa että antoisaa työskennellä. Koko henkilökunnan yhteenkuuluvuus ja viihtyminen aikaansaa ylivertaisen palvelun. Palvelun joka täydentyy yli 40 vuoden kokemuksella – kokemuksella jota ei voi ostaa erikseen, kertoo isännöinnin ammattilainen Marja-Leena Arhima-Oinonen.

Työhyvinvointi

Kirkkonummen Huolto Oy:n henkilökunta on sitoutunutta ja motivoitunutta. Kokemusta on monilta eri aloilta ja tämä osaaminen ja kokemus ovat yhden katon alla kaikkien hyödyksi. Organisaatio on kuitenkin tarpeeksi ketterä ja voimme tarvittaessa tehdä hyvin nopeita päätöksiä. Yhtiön koko yhdistettynä ketteryyteen on eräs vahvimpia kilpailuvaltteja – tästä kaikesta on kiittäminen ammattilaisiamme.

Asiakkaat etusijalla

Kirkkonummen Huollolla on erittäin laaja yhteistyöverkosto. Tämä yhteistyöverkosto on koottu oman alansa parhaimmista osaajista.  Yhteistyöverkostoamme laajennetaan ja kehitetään koko ajan, jotta voisimme tuottaa entistä parempaa, laadukkaampaa, edullisempaa ja nopeampaa palvelua asiakkaillemme. – Hyvä yhteistyö, jossa kumppania kunnioitetaan ja tehdään yhdessä parhaamme, on tavaramerkkimme. Jos yhteistyö ei toimi ei sitä voi jatkaa. Silloin lopputulos ei ole halutunlainen ja asiakkaamme kärsivät. Hyvien kumppaneiden verkosto on tarkkaan vaalittava voimavara, muistuttaa huoltopäällikkö Juha Tuomala.

Terve vaihtoehto kaikille kiinteistöille

Kova työmme on palkitsevaa. Useissa alan yrityksissä on käyty YT-neuvotteluja ja irtisanottu ihmisiä. Kirkkonummen Huolto on rekrytoinut sekä isännöitsijöitä että kiinteistönhoitajia.  Keskinäinen luottamus, tarvittavan tiedon jakaminen ja kiireisinä aikoina toinen toistensa auttaminen on toimintatapanamme. Ei ihme, että palvelujamme kohtaan ollaan kiinnostuneita.

Kattava kokonaisuus

Palvelumme kattaa lähes kaikki kiinteistöpalvelut. Tuotamme perinteisen isännöinnin ja huollon lisäksi laadukkaita ympäristöpalveluja ja yleisten tilojen siivousta. Lisäksi kumppanimme kautta onnistuu kotisiivoukset ja vaikka pesulapalvelut. Viihtyisät pihat kauniinne kasveineen ja viihtyisine istutusryhmineen on kaikkien ulottuvilla viherrakentamisen ja kasvienhoitopalvelujen muodossa. Ja alkuvuodesta tulemme julkistamaan uuden palvelun, josta hyötyvät kaikki.  Vahva asiakaspalvelumme ja palvelujen yhdistämisellä saatava rahallinen hyöty kannattaa ottaa omalle taloyhtiölle heti.

kirkkonummenhuolto_kattava_kokonaisuus

Pieni tai iso – kaikki ovat yhtä tärkeitä

Alalla valikoidaan taloyhtiöitä ja moni pienempi taloyhtiö kokee asian haastavana. Tarjouksia ei tahdo saada ja palvelu ei pelaa, koska suuri yhtiö koetaan pientä tärkeämpänä.

– Emme voi emmekä halua kategorisoida yhtiöitä. Kaikissa yhtiöissä asuu ihmisiä ja kaikilla on oikeus saada paras mahdollinen palvelu. Sitä tuotamme joka päivä. Lisäksi meillä on tarvittavaa osaamista ja kokemusta hoitaa suuria vaativia projekteja, kertoo isännöitsijä Marja-Leena Arhima-Oinonen.

– Kunnianhimomme on korkea ja ajattelemme asioista myönteisesti. Pidämme työstämme ja tekemämme työ on meille tärkeää. Kanssamme on helppo toimia ja kuuntelemme toiveitanne. Tarjouspyyntöjen lisääntyminen on merkkinä kiinnostuksesta meitä ja palvelujamme kohtaan, miettii Juha Tuomala huoltopalvelujen kysynnän kasvua.