Hyödyllistä ja Ajankohtaista tietoa

Energiatehokkuus taloyhtiössä

ENERGIATEHOKKUUS TALOYHTIÖSSÄ – Kirkkonummen Huollon palvelujen piirissä saat tukea ja ohjeita energian säästöön

Asumisen hintaan vaikuttaa suuresti kulutettu energia ja vesi. Mitä jos näihin löytyisi sopiva ratkaisu josta syntyy säästöä?

Tilastokeskuksen vuoden 2018 taulukot kertovat, että hoitokulut olivat keskimäärin 4,32 euroa huoneistoneliöltä kuukaudessa. Hoitokulut nousivat 6,7 % edellisvuodesta. Hoitokuluista suurin suhteellinen osuus 22,4 % meni lämmitykseen ja vedenkäyttöön 8,1 %. Yhteensä nämä kaksi osaa muodostavat 30,5 % eli noin kolmanneksen hoitokuluista.

Vanhemmissa 1950 – 1980 luvun välillä rakennetuissa kerrostaloissa voi ilmanvaihdon kautta mennä hukkaan jopa kolmannes energiasta. Lisäksi ikkunoiden kautta karkaa energiaa kuten myös ulkoseinistä. Rakennuksen katto ja alapohja ovat myös energian hukkaamisen näkökulmasta tarkasteltavia asioita.

Mitä voidaan tehdä?

Selkeitä jo ilmastonkin kannalta tehtäviä energiaremontteja ovat fossiilisten polttoaineiden kuten öljyn ja kivihiilen tuottamien lämmitysmuotojen korvaaminen maalämmöllä. Öljylämmitteisiä taloja on yhä harvemmassa, mutta kaukolämpöä tuotetaan suurissa Etelä-Suomen voimalaitoksissa pääsääntöisesti kivihiilellä, vaikkakin maakaasu ja erilaiset lämpöpumppuyksiköt pienentävät hiilidioksidipäästöjä. Tämä on yhtenä syynä maalämpöön siirtymiselle monessa taloyhtiössä hinta säästön lisäksi.

Poistoilman lämmön talteenotto on myös tehokas keino, jolla kiinteistöstä tuulettuvasta lämpimästä ilmasta otetaan lämpö talteen ja siirretään se yhtiölle uudelleen käyttöön, joko kiertoveden tai käyttöveden lämmittämiseen.

Vedensäästökalusteilla huomattavia etuja

Kirkkonummen Huolto tarjoaa yhtiöille toimivan ja edullisen ratkaisun veden säästämiseen. Kun suihkuihin vaihdetaan vettä säästävät suihkukahvat ja vesipisteisiin vettä säästävät poresuuttimet saavutetaan selkeät säästöt veden kulutuksessa. Toinen suuri säästö syntyy siitä, että lämmintä vettä kuluu vähemmän, jolloin säästetään lämmityskuluissa. ELLESS® – vedensäästötuotteista voi lukea lisää Kirkkonummen Huollon kotisivuilta. Nopea laskutoimitus osoittaa, että Suomen vedensäästöpotentiaali on 50 – 100 milj. m3 vettä ja tämän myötä energiansäästöpotentiaali noin 2,5 TW kyseisillä vedensäästötuotteilla, eli vajaan kolmen Suomenojan voimalaitoksen verran.

Suihku – energiasyöppö

Tutkimukset osoittavat, että suihkussa kuluu noin puolet asunnossa käytettävästä vedestä. Suihkussa käytetään lisäksi pääsääntöisesti lämmintä vettä, eli enemmän energiaa. Kun suihkussa käytetyn veden määrä laskee, on samalla laskettu ostettavan energian määrää.

Kustannusten hillintä

Koska vesi, sähkö ja lämmitys sekä jätehuolto ostetaan ”monopolitoimittajilta” on kustannusten kasvun hillitseminen tehtävä kulutusta leikkaamalla. Tilaamalla uudet vettä säästävät suihkukahvat ja poresuuttimet vesikalusteisiin valmiiksi asennettuna maksaa investointi itsensä takaisin noin vuodessa. Loppu on pelkää säästöä, joka näkyy sekä säästettyinä euroina että osallistumisena ilmastotalkoisiin.

 

Toimenpiteet, joilla säästät energiaa ja teet samalla ilmastoteon.

1. Suihku

Kahden minuutin suihkun aikana vettä kuluu n 24 litraa, eli 0,20 € = 72 €/v. Vastaavasti 10 minuutin suihkussa olo nostaa vuoden rahamäärän yli 350 €. KH Oy:n toimittamilla vettä säästävillä suihkukahvoilla leikkaat kulutusta, jolloin 2 min suihku kuluttaa n 18 l vettä = 54 € / v

2. Kodin lämpötila

Lämpötilan säätäminen kohdalleen on paras säästökeino. Sisälämpötilan tulee olla 21-22 astetta. Jos huoneessa on lämpimämpi, säädä patterin termostaatista lämpöä pienemmälle. Yhden asteen pudotus säästää n 5 % lämmityslaskussa.

3. Vesivuodot

Jatkuvasti vuotava WC-istuin tuhlaa vuorokaudessa n 720 l vettä. Tämä tekee vuodessa 260 kuutiota vettä ja rahassa jopa 1500 €. Korjauta vuotavat kalusteet välittömästi. 

4. Sähkösyöpöt

Hanki kotiisi vain sähköpihejä laitteita. Sulje laitteet, kun et käytä niitä. Huolletut puhtaat sähkölaitteet toimivat oikein, tehokkaasti ja turvallisesti.

5. Ilman vaihdon venttiilit

Venttiilien puhdistus ja suodattimien oikea-aikainen vaihtaminen pitävät sisäilman raikkaana ja säästävät energiaa. Kirkkonummen Huolto Oy auttaa tarvittaessa.

6. Maalämpö, lämmöntalteenotto, aurinkoenergia

Taloyhtiössä kannattaa miettiä minkälaisilla uusiutuvan energian ratkaisuilla ja energian säästötoimenpiteillä voidaan tehdä järkevä investointi kestävän kehityksen ja kustannusten hallinnan kannalta. Apua saat isännöitsijältäsi Kirkkonummen Huollosta.

 

23.7.2019